Oulun kentän avajaispelit pelattu
// heinäkuu 11th, 2008 // Treenit
Kuten aiemmin olemme mainostaneet Ouluun on kovalla tohinalla puuhattu kunnon paintball-kenttää paikallisten harrastajien käyttöön. Erikoisuutena muihin harjoituspaikkoihin on keinonurmi (turf), läheinen sijainti, kunnolliset verkot ja mahdollisuus jopa valaista kenttä. Puuhamiehinä asiaa ovat eteenpäin ajaneet Jussi H. ja tietysti Jouni ja Kati Powerplayn puolesta.
Viime sunnuntaina pääsimme omalla joukkueella pelaamaan ensimmäiset pelit tällä kentällä. Vedimme perustreenipelisetin eli kaksi M7-peliä neljään pisteeseen sekä lopuksi hajanaisia 5-man-pelejä.
Treenien lopuksi Jussi H. sai soiton Kalevan toimittajalta ja he kysyivät milloin pääsisivät tekemään jutun Kalevaan meistä. Emme olleet vielä ehtineet alkaa purkamaan kenttää, joten sovimme että he tulevat tekemään jutun heti. Saapa nähdä mitä on luvassa keskiviikon Kalevassa.
Pari kertaa turffilla pelanneina voimme sanoa, että nyt on kenttä kohdillaan. Reilu vuosi sitten Millennium Seriesin kierroksella Toulousessa pelasimme lähes samanlaisissa olosuhteissa, missä parkkipaikalle oli levitetty muoviturffi. Tämä oli kuitenkin huomattavasti liukkaampi kuin Oulun kentän turffi ja pikemmin tässä on mietitty luistaako tuo turffi tarpeeksi.
Pelko on osoittautunut turhaksi ja alusta on mitä mainioin. Lisäksi pikainen galluppi ohikulkijoiden mielipiteistä toimintaamme kohtaan on ollut aika positiivinen.








