Arkisto kategorialle: Treenit

Baltic Sea Cup -reissu tehty

// toukokuu 11th, 2011 // Ei kommentteja » // Treenit, Turnaukset, Video

Tehtiinpä nyt Baltic Sea Cup -kierros, joka ei ihan mennyt niin kuin oli suunniteltu. Ensinnäkin Kalle ja Harri jäivät kotiin parantumaan ja mukaan lähti Ville, jotta saatiin viisi pelaajaa mukaan. Lisäksi rekryttiin vahvistukseksi Trivogasta Mika, että olisi vähintään yksi vaihtomies pelissä mukana.

Matkalle lähdettiin yhdellä autolla Oulusta. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Ylivieskassa, mistä otettiin Jaakko kyytiin. Farmari Focus oli kohtalaisen tiiviin tuntuinen, kun mukana oli viisi henkilöä ja pelikamat jokaiselle. Ajokeli oli mitä mainioin, minkä todistaa alla oleva kuva Viitasaaren ABC:ltä, missä pysähdyttiin täydentämään patterivarastoa.

Sitten seuraava pysähdys olikin majapaikkamme Espoossa kello yhden aikaan yöllä. Nopeasti pikku löylyt ja nukkumaan päästiin kahden aikoihin, mikä tarkoitti neljän tunnnin yöunia :-)

Aamulla ripeä pakkaaminen ja aamupalan syönti. Kentille matkaa oli reilu 10 kilometriä, joten turnauspaikalla oltiin jo seitsemän jälkeen. Mika löytyi nopeasti ja saatiin pienet plänit suunniteltua tälle Bitburgin leiskalle. Ensimmäisten peliparien aikana kuitenkin selvisi, että turnauspelit venähtäisivät sekä formaattiin tulisi muutoksia, koska kenttiä jouduttiin siirtämään, ettei kuulat kimpoilisi viereiselle jalkapallokentälle. Päätimme, että jos vain mahdollista, niin skippaamme turnauksen ja lähdemme pelaamaan muualle mahdollisimman paljon pisteitä, koska tämä oli ensimmäinen ulkopelipäivä tälle vuodelle.

Saimmekin kutsun PPW:n kentälle treenaamaan yhdessä PPW:n, Coituksen, GameOverin, Stainlessin ja Trivogan kanssa. Eli kamat kasaan ja Porvooseen.

Porvoon kenttä oli loistava treenipaikka. Layout noudatteli seuraavalla liigakierroksella käytettävää layouttia muuten paitsi pikkuämmät oli korvattu brickeillä. Pelasimme kolme pistettä jokaista joukkuetta vastaan eli 15 pistettä yhteensä. Voitot tulivat kaikista muista paitsi Trivogasta ja GameOverista. Tärkeintä oli kuitenkin saada pelituntumaa ja päästä jyvälle miten leiskaa pitää pelata.

Loistava päivä vaikkei turnausta päästy pelaamaankaan!

Alla vielä Stainless Paintball Crewin kuvaama video treenipäivästä:

Treenit Spartan Reball-hallissa Toijalassa

// huhtikuu 18th, 2011 // Ei kommentteja » // Treenit

Kauteen valmistautuminen on meillä sujunut suunnitelmien mukaan. Alkuvuodesta oli tarkoitus käydä Sotkamossa treenaamassa (done) ja samoihin aikoihin päätettiin, että viikko 15 on Sparta Reball -hallin vuoro. Lumet ovat Oulusta jo sulaneet, joten järkevintä olisi ollut jäädä treenaamaan kotikonnuille, mutta pläneistä pidetään kiinni ja starttasimme lauantaiaamuna kohti Toijalaa.

Kemistä Harri, Kalle ja Sami lähtivät Jaakon luokse Ylivieskaan jo perjantaina. Jarkko, Jouni ja Ville lähtivät uuden tulokkaamme, Mikon, kanssa lauantai aamuna Oulusta kohti Toijalaa. Oulun porukalla reissu alkoi mainiosti. Ensimmäiseksi allekirjoittanut peruutti pelikamojensa päälle ja matkaan lähtiessä auton moottorista hävisi tehot ja jouduimme palaamaan ja ottamaan alle paljon pienemmän auton.

Kuuden tunnin ajon jälkeen saavuimme Sparta Reball -hallille ja myös Ylivieskasta lähteneet olivat muutamaa minuuttia myöhemmin paikalla. Treenasimme reilun kolmen tunnin ajan pientä peliä vain. Tekniikkaa ehtii vielä hiomaan viikkotreeneissä ulkona.

Treenien jälkeen kamat kasaan ja Ravintola Alibabaan evästämään, missä olikin ihan kelvolliset mätöt. Tämän jälkeen alkoi kotimatka kohti pohjoista ja Oulussa oltiin puolenyön aikaan.

Seuraavana vuorossa on Baltic Sea Cupin Helsingin kierros parin viikon päästä ja sitä seuraavana viikonloppuna ensimmäinen liigakierros Ikaalisissa.

Kausi 2011 käyntiin Vuokatissa

// helmikuu 19th, 2011 // 1 kommentti » // Treenit

RumaQ:n kausi 2011 lähti käyntiin lepposissa merkeissä viikko sitten Vuokatissa, kun saimme kutsun Backwood Rangersin treeneihin. Backwoodeilla on ollut tämän talven liikuntasalivuoro varattuna lauantaisin, missä voi treenata kumikuulilla kesää varten. Parikymmentä metriseen liikuntasaliin saa 3-4 riviä syndejä pystyyn eli olosuhteet ovat hyvät pikku tekniikkatreenien vetämiseen varsinkin kun kumikuulat ovat uusia eli lentoradat ovat suoria.

Harri, Kalle ja Sami starttasivat Kemistä aamukasilta ja mukaan Oulusta liittyi Jarkko ja Ville. Viisi ihmistä henkilöautossa tarkoitti sitä, että tunnelma oli vaihteeksi tiivis, muttei se haitannut ollenkaan, kun edellisistä paintball-reissuista on lähes puolivuotta aikaa. Parin sadan kilometrin taival taittui näppärästi muutamalla kahvitauolla ja vähän ennen yhtä olimme Vuokatissa.

Ensimmäisenä tietysti pieni jutustelu ja kuulumisien vaihto samalla, kun teimme talvihuoltoa pelikamoille :-) Pian Harrin vetämien alkulämmittelyjen ja -venyttelyjen jälkeen aloitimme treenaamisen. Peruspoppi- ja slaiditreenejä vetäessä pääsi nopeasti jyvälle, miten tätä lajia pelataan. Kolmetuntisten treenien päätteeksi pelasimme pari one-on-one -matsia kahdella syndillä.

Treenien päätteeksi lämmitettiin sauna ja juteltiin niitä näitä Backwoodien kanssa. Muutama sana taidettiin vaihtaa tulevasta kaudestakin. Viiden aikoihin suunnistimme RQ-porukalla Sotkamon paikalliseen kinkkilään aterioimaan. Ruoka oli hyvää ja tarjoilija todellakin osasi sanoa ainakin kiitos :-) Kotimatka taittui nopeasti ja Oulussa oltiin kasin jälkeen illalla.

RumaQ kiittää Backwood Rangerseja loistavasta treenipäivästä ja varmaan palaamme Vuokatin juurelle vielä tämän kevään aikana!

RumaQ:n kausi käyntiin vol. 2

// toukokuu 6th, 2010 // Ei kommentteja » // Treenit, Turnaukset

Niinhän siinä kävi, että kevään treenailut on jääneet suunniteltua vähemmäksi. Varaamamme liikuntasalivuoro peruttiin useamman kerran ja käytännössä se oli vapaana vain silloin, kun meillä ei ollut tarkoitus vetää treenejä. Noin kolmena viikonloppuna ollaan käyty treenaamassa Alppilan kentällä. Alla kuva ensimmäisistä ulkotreeneistä noin kuukauisi sitten.

Lunta oli parilla ensimmäisellä kerralla ja kolmannella pääsimme vetämään lähes kuivalla kentällä 2-on-2 ja 1-on-1 -pelitreenejä, jotta saisimme jonkunlaista tuntumaa pelaamiseen ensi sunnuntaina Uppsalassa pelattavaan Paintball SM -turnaukseen.

Huomenna onkin lähtö tuonne Uppsalan turnaukseen. Tai itse asiassa käydään Jannen luona Tukholmassa yöpymässä perjantai-lauantai ja sieltä sitten Uppsalaan kannustamaan Cyclonea lauantain peleissä. Meidän ykkösdivaripelit on sunnuntaina missä pelaa myös PPW Croc.

Viikonlopun rosteri on Antti, Harri, Jaakko, Jarkko, Jouni, Kalle ja pittaamassa / varalla Janne ja Sami.

Google Maps kertoo Tukholmaan 1 161 kilometriä ja matka-ajaksi rennot 14 h 28 minuuttia. Lähtö huomenna aamulla, mikä ei ole ongelma. Toivottavasti sunnuntaina pelit on ohi ajoissa, jotta ehditään maanantai aamuksi töihin :-)

Viimeiset treenit ennen Kirkkonummen kierrosta

// kesäkuu 11th, 2009 // Ei kommentteja » // Treenit

Sunnuntaina pelattiin viimeiset treenit ennen SM-liigan toista kierrosta, joka pelataan tulevana viikonloppuna Kirkkonummella. Takeover tuli taas vaihteeksi treenaamaan kanssamme. Ei voi kuin nostaa hattua, että jaksavat ajaa 300 kilometriä suuntaansa tullakseen pelaamaan vähän palloa :)

Kentän layout on PSP Chicagon leiska muunnettuna niin, että se voidaan toteuttaa Millennium Seriesin kentän syndeillä. Kenttä oli ainakin meidän peleissä nopea ja muistutti kovasti viime vuoden Talman kierroksella. Siellä peli kulki meillä ja miksei sitten kulkisi nyt seuraavana viikonloppunakin.

Kirkkonummella alkulohkossa vastassa on Trivoga, Takeover ja Dream Team. Trivogaa vastaan otimme pataan 4-0 Ikaalisissa. Takeover ollaan selätetty aika useasti treenimatseissa, mutta ne pirulaiset syttyvät aina turnauksiin eri tavalla. Dream Teamia vastaan ei olla pelattu hetkeen, mutta tuskin viime kierroksen kakkonen helppo vastus on.

Pitää vielä mainostaa, että nyt kaikki joukkueet mukaan pelaamaan PowerSeries 2009:iä. Kolme tiukkaa kierrosta 27.6, 18.7. ja 5.9. Ainakin kaksi ensimmäistä pelataan Oulussa. Järjestäjänä tuttuun tapaan Powerplay Oy ja tuomaroinnista vastaamme me.

Kauden viimeiset kumikuulatreenit

// huhtikuu 19th, 2009 // Ei kommentteja » // Treenit


No niin, salitreenejä on vedetty lähes kymmenenä sunnuntaina Oulussa Koskelan koulun liikuntasalissa. Parilla kerralla meillä on ollut oikeat syndit mukana, mutta yleensä joko ollaan vedetty ilman palloa tai ammuttu korvikesyndien takaa. Ulos ei olla päästy vielä pelaamaan, koska Alppilan kentän päällä on vielä 10-15cm jää- ja lumikerros.

Näyttää valitettavasti siltä, ettei meiltä ole tulossa tälle kaudelle kuin liigajoukkue kiertämään sarjoja. Sinänsä harmi, mutta pelaajamäärän vähetessä 15-16 pelaajasta 8-10 pelaajaan, ei jaksettu enää miettiä edes samanlaista säätöä kuin mitä viime kausi oli. Eli nyt varmistetaan, että varmasti riittää pelaajia joka kierrokselle tarpeeksi yhteen joukkueeseen.


Huomenna päästäänkin kolaamaan Alppilan kenttää esille lumenalta. Mukava 2500 neliöö aurattavaa loskalunta, minkä auraaminen ei ole mitään verrattuna verkkojen pystytystalkoisiin, jotka myös ovat edessä.

Kauden viimeiset treenit pelattu

// syyskuu 8th, 2008 // Ei kommentteja » // Treenit

Sunnuntaina pelasimme luultavasti kauden viimeiset treenit ja tämän jälkeen laitetaan enemmänkin hupivaihde pelien suhteen päälle. Mukana oli myös vahva edustus Takeoverista. Valitettavasti sairastelut ja muut menot olivat karsineet meidän porukkaa aika tavalla pois. Osa syynä varmasti oli sekin, että vielä lauantai-iltana näytti siltä, että joudumme vetämään treenit jollain random-leiskalla, kun Pariisin Millen layouttia ei oltu julkaistu.

Kuitenkin kävi niin, että layout julkaistiin la-su yönä ja aamulla kahden seuraavan turnauksen layout oli pystyssä valmiina luettavaksi ja pelattavaksi.

Pariisin layout on Saksan leiskan tapaan nopea. Lisäksi pitkittäin sijoitettu M jakaa kentän kahtia niin, että pitkät juoksut kentän läpi toista laitaa pitkin on mahdollista. Sneikki on tällä kertaa vaikeasti pidettävä, joten sinne ehtinyt pelaaja taatusti kulkee sen loppuun asti ja tekee tuhoa.

Hyvä tuntuma kenttään taas saatiin ja uskaltaisin taas luvata hyviä tuloksia ainakin Ikaalisissa.

Takeover vieraana Oulussa

// elokuu 25th, 2008 // Ei kommentteja » // Treenit

Kolmannet treenit takana ja tällä kertaa treeneistä erikoisen teki se, että Takeoverista pieni kolmen hengen iskuosasto, Meku, Rissanen ja nimimuistipetti :) oli saapunut vieraaksemme. Suurin osa aktiivitovereista oli lähtenyt Riikaan pelaamaan Centurio Circuitin toiseksi viimeiselle kierrokselle.

Pelattiin taas se perustreenipelisetti eli kolme M7-peliä neljään pisteeseen. Tällä kertaa liigajengi vastaan divari+takoverit. Tällä kertaa liigajengi oli oppinut ampumaan eikä pelit enää olleet yhtä tasaista vääntämistä kuin aiemmat kerrat ovat olleet. Toivottavasti liipasinsormet käyvät samaan malliin ensi viikonloppuna TalmaSkissä järjestettävällä kolmannella SM-liiga- ja divisioonakierroksella.

Toiset treenit Oulun kentällä takana ja toinen juttu medioihin

// elokuu 16th, 2008 // Ei kommentteja » // Treenit

No niin. Nyt on toiset pelitreenit pelattu Oulun kentällä. Torstaina Oulussa riehunut myrsky oli irroittanut osan verkosta rikkomatta kuitenkaan verkkoa. Lisäksi turffi oli hieman irronnut, mutta nämä oli korjattu jo lauantain aikana pienen osaston voimin.

Toiset treenit alkoivat sillä, että vedimme MTV3:n toimittajalle muutaman pisteen matsin, jotta hän saisi kuvamateriaalia paintballista lähiaikoina ulos tulevaan uutisjuttuun. Lisäksi kelalle otettiin jonkun verran Jounin lätinöitä, joten hyvällä tuurilla myös lajia esitellään niin kuin harrastajat haluavat :)

Pelitreenit olivat muuten aika tavalliset 2-3 M7-peliä neljään pisteeseen liiga vs. divaritiimit ja muutama tavallinenseko 5-man-peli.

Oulun kentän avajaispelit pelattu

// heinäkuu 11th, 2008 // Ei kommentteja » // Treenit

Kuten aiemmin olemme mainostaneet Ouluun on kovalla tohinalla puuhattu kunnon paintball-kenttää paikallisten harrastajien käyttöön. Erikoisuutena muihin harjoituspaikkoihin on keinonurmi (turf), läheinen sijainti, kunnolliset verkot ja mahdollisuus jopa valaista kenttä. Puuhamiehinä asiaa ovat eteenpäin ajaneet Jussi H. ja tietysti Jouni ja Kati Powerplayn puolesta.

Viime sunnuntaina pääsimme omalla joukkueella pelaamaan ensimmäiset pelit tällä kentällä. Vedimme perustreenipelisetin eli kaksi M7-peliä neljään pisteeseen sekä lopuksi hajanaisia 5-man-pelejä.

Treenien lopuksi Jussi H. sai soiton Kalevan toimittajalta ja he kysyivät milloin pääsisivät tekemään jutun Kalevaan meistä. Emme olleet vielä ehtineet alkaa purkamaan kenttää, joten sovimme että he tulevat tekemään jutun heti. Saapa nähdä mitä on luvassa keskiviikon Kalevassa.

Pari kertaa turffilla pelanneina voimme sanoa, että nyt on kenttä kohdillaan. Reilu vuosi sitten Millennium Seriesin kierroksella Toulousessa pelasimme lähes samanlaisissa olosuhteissa, missä parkkipaikalle oli levitetty muoviturffi. Tämä oli kuitenkin huomattavasti liukkaampi kuin Oulun kentän turffi ja pikemmin tässä on mietitty luistaako tuo turffi tarpeeksi.

Pelko on osoittautunut turhaksi ja alusta on mitä mainioin. Lisäksi pikainen galluppi ohikulkijoiden mielipiteistä toimintaamme kohtaan on ollut aika positiivinen.

Edit: Linkit juttujen nettiversioihin: 1. osa ja 2. osa.